maanantai, 19. huhtikuuta 2010

Pupukoriste

Tein pupukoristeen yksivuotiskakkuun marsipanin ja sokerimassan sekoituksesta, noin puolet ja puolet. Pupukoriste oli ensimmäinen tekemäni koristehahmo, ja onnistui ihan mukavasti. Onhan tuossa muotoilussa omat haasteensa, joten jatketaan harjoittelua. Myös sokerimassa oli nyt ensimmäistä kertaa käytössäni. Massa oli erituntuista käytössä kuin marsipaani, mutta en osaa sanoa vielä onko sen kanssa työskentely sitten helpompaa vai ei. Ainakin sillä saa aikaan valkeamman koristeen kuin marsipaanilla, vaikka sitä kuinka valkaisisi.


Alustaan tein ihan vapaalla kädellä ruudukon, jossa koristeena pieniä nonparelleja. "Ykkönen" on oikea kynttilä pienelle päivänsankarille.

3 kommenttia:

  1. Tosi söpö koriste:)
    Oliko marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta helpompi käsitellä? Olen kuullut, että sekoitus olisi kätevämpää kuin kumpikaan yksin. Marsipaani ei kuivu niin nopeasti ja sokerimassaa on helpompi käsitellä.

    VastaaPoista
  2. Tämä on kyllä tavattoman suloinen! :)

    Kyselit blogissani tuosta pastillaasista, vastailen siulle tännekin... eli pastillaasi kuivuu todella nopeasti. Kannattaa lisätä massaan hiukan vettä niin kuivuminen hidastuu aavistuksen. Yhden kehdon osat leikkasin aina kerrallaan, sitten taas kaulin uuden levyn ja taas yhdet osat, eli nopea pitää olla. Ruusujakin pystynee jos on sutjakat sormet, muotoiluominaisuudet kuten sokerimassalla paitsi kuivuu ehkä 10 x nopeammin.
    Mie teen pikeeriä suunnilleen sen määrän kuin mitä tarttee, ehkä noin ruokalusikallisesta valkuaista. Toki tuostakin määrästä jää yli, ja joskus pursotan sillä lopulla kukkia tai spritsaan koristeita, yleensä heitän menemään.

    VastaaPoista